perjantai 20. kesäkuuta 2014

Vihdoinkin hankintoja

            Maanantaina selailin kyllästyneenä työpaikan kahvihuoneessa viikonlopun lehtiä. Saatuani sunnuntain aviisin luettua, taitoin sen siistiksi nipuksi kahvihuoneen pöydälle. Vieressäni istunut kollegani M katseli hetken lehden kantta ja naputti etusivulla komeilevaa mainosta: "Name it. -myymälöissä alennusmyynnit!". M kertoi itse käyttäneensä omilla lapsillaan paljon Name it.´n vaatteita ja suositteli minuakin käymään alennusmyynneissä. En edelleenkään ollut ajatellut ostavani Esikolle mitään, sillä minulla ei ole ollut minkäänlaista osteluintoa viime aikoina. Muutaman päivän asiaa mietittyäni ja selattuani Name it.´n nettisivuja ehdotinkin eilen H:le josko piipahtaisimme Skanssin Name it. -myymälässä.
             Paukkasin liikkeeseen sisään ilman ennakko-odotuksia, sillä olen käynyt elämäni aikana TODELLA vähän lastenvaateliikkeissä. Minulla ei ollut myöskään mitään käsitystä siitä, mitä haluaisin Esikolle liikkeestä katsoa. Plarailin vastasyntyneille tarkoitettuja vaatteita pitkään, mutten meinannut löytää mitään "sopivaa". Koska emme tiedä lapsemme sukupuolta, en viitsinyt ostaa sinisiä traktoripaitoja tai pinkkejä glitteri-bodyja. Jäljellä olleesta alennusvalikoimasta kun ei meinannut löytyä sellaisia "sukupuolineutraaleja" vaatteita sitten millään, enkä välttämättä haluaisi suosia pukeutumisessa ihan valkoistakaan väriä. Sopivan näköisistä vaatteista ei taas ollut tarjolla pienempiä kokoja. H alkoi jossain vaiheessa jo puhista, että voisiko hän jättää minut katselemaan vaatteita yksin. Totesin, ettei minulla varmaankaan mene enää kauaa, joten hän voisi ihan hyvin malttaa olla sen hetken ajan makutuomarina (H ei siis kovin mielellään tule kanssani mihinkään kauppoihin, vaikka haluaa minun aina olevan hänelle vaateostoksilla tuomarina). Yhdestä rekistä sitten otin kuin otinkin kolme bodya matkaani: kaksi pitkähihaista ja yhden lyhythihaisen.
Harmaa body
Tähtikuvioinen body
Papukaija-body. Värit näyttävät kuvassa vaaleanpunaisemmilta, kuin ovatkaan. Luonnossa enemmänkin oranssihtavaa.
Veikeät kaijat lähempää
Halusin ostaa tällä kertaa sellaisia vaatteita, jotka menisivät Esikolle aivan alkuvaiheessa. Bodyt ovatkin kokoa 50-56. Nämä taitavatkin olla niitä harvoja vaatteita, joita ostan ihan uutena kaupasta! Ellen sitten intoudu jossain vaiheessa ostamaan jotain upo-uutta Muumi-ihanuutta.....
Piskuinen vaatepino <3
             Käväisin myös parissa muussa Skanssin lastevaateliikkeessä samalla reissulla H:n lähdetty sompailemaan omille teilleen. Polarn O. Pyret -liikkeestä löytyi hirmuisen kivannäköisiä vaatteita, mutta omaan makuuni vähän liian tyyriitä. Alennusprosentitkin olivat maksimissaan -30%. Jesper Juniorissa taas vastasyntyneiden vaatevalikoima oli hyvin suppea, joten sieltäkään ei tarttunut mitään matkaan. Käväisin pikaisesti myös Lindexin ja KappAhl´n lastenvaateosastoilla, mutta pääni alkoi siinä vaiheessa olla jo melkoisen pyörällä. Bodyt, paitulit, printtikuviot, putkuhousut ja kietaisupaidat vilisivät silmissä. Missään vaiheessa ei tullut tunnetta, että "tämä on pakko saada!" Noh, mutta lopputulemana oli kuitenkin se, että Esikolle on nyt hankittuna edes jotain :) Naureskelin jo jokunen päivä sitten H:le, ettei osteta lapselle mitään vaatteita. Annettaisiin hänen temmeltään pelkissä vaipoissa koko lapsuus.


-Massu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti