perjantai 15. elokuuta 2014

Isyyspakkaus

            Halusin osoittaa jollain lailla H:le, että hän on ihan yhtä suuri osa lapsen tuloa kuin minäkin, vaikka yleensä äiti saakin raskauden aikana isää enemmän huomiota. Välillä ehkä tuntuu, että H jää hieman ulkopuoliseksi muiden kysellessä vain minun vointiani. Niinpä kokosin hänelle oman isyyspakkauksen, vähän kuin vastineena äitiyspakkaukselle. Sisällytin pakkaukseen kaikenlaista, mitä voisin kuvitella H:n tarvitsevan lapsen hoidossa ja mitä meiltä muutenkin vielä puuttui. Tänään kotiin tullessaan H saattoikin löytää postiluukustamme saapumisilmoituksen, joka kehotti hakemaan hänelle tulleen paketin häkkivarastolta.
Saapumisilmoitus
Hetken päästä H tuli pakkauksen kanssa hölmistyneenä kotiin, sillä hän ei ollut odottanut saavansa mitään sellaista. Olin liittänyt pakkaukseen lyhyen saatekirjeen, johon olin mm. kirjannut kaikki isyyspakkauksesta löytyvät tuotteet. H:n tutkaillessa pakkausta hieman täsmensin eri tavaroiden ja tarvikkeiden merkitystä.
Isyyspakkaus oli TIETENKIN pakattu Muumi-kassiin
Koko pakkauksen sisältö
Saatekirje
Pakkauksesta löytyi hieman eväitä, jotka H voi halutessaan ottaa mukaan vaikka synnytykseen. Isä ei kuitenkaan saa sairaalan puolesta aterioita, joten hätätapauksien varalle on hyvä varata mukaan jotain helppoa syötävää. Lisäksi synnytys voi sijoittua yöaikaan, jolloin sairaalan kanttiini tai lähimmät kahvilat eivät ole auki, jolloin mahdollista energiavajetta voi korjailla kahvijuomilla. Toki myös lapsen hoito vaatii osaltaan energiaa, joten H voi nauttia eväänsä myös saavuttuamme sairaalasta kotiin.
Evästä ja energiaa synnytystä ja lapsen hoitoa varten
Lapsen hoitoa varten pakkaukseen sisältyi kasa harsoja sekä kosteutta pitävä sängynsuoja. Nalle on itse asiassa minun vanhani ja sain sen lapsena isäni kummitädiltä. Tuntuu hirmuisen hellyyttävältä, että Esikkomme saa leikkiä samalla lelulla, kuin minä.
Harsoja, sängynsuoja ja nalle
Mahdollista pulloruokintaa varten hankin rinnan anatomiaa mukailevan tuttipullon ja pari vaihtotuttia. Aion kyllä mahdollisuuksien mukaan imettää, mutta joskus voi tulla tilanteita, jolloin pitääkin turvautua pulloon. Ja jos vaikka saankin pumpattua ylimääräistä maitoa varastoon, niin H voi osallistua osaltaan vauvan ruokintaan pullon avulla.
Tuttipullo ja kaksi vaihtotuttia
Idea juuri tämän kirjan hankkimiseen tuli itse asiassa H:ltä. Hän nimittäin oli yhtenä päivänä kuunnellut Yle Puheelta jotain keskusteluohjelmaa, jossa haastateltavana oli ollut tämän kirjan kirjoittaja. H kuuntelutti koko radio-ohjelman myös minulla ja keskustelimme kirjan aiheista pitkään. Niinpä olin aivan innoissani, kun löysin kirjakaupasta H:n itsensä mainostaman kirjan. Sopinee vaikka ajanvietteeksi synnytyssaliin.
Kirja
Lapsen hoitoa varten pakkauksessa oli vielä talkkia, vauvaöljyä, sinkkivoidetta sekä kosteuspyyhkeitä (Muumi!!!). H:ä varten olin hankkinut korvatulppia, jottei hänen tarvitsisi liikaa häiriintyä Esikon yöitkuista. H kommentoi näitä tutkaillessaan, että talkkia voikin käyttää pyörän sisäkumin vaihdossa ja vauvaöljyä olemmekin joskus käyttäneet myös hierontaöljynä.
Talkkia, vauvaöljyä, sinkkivoidetta, kosteuspyyhkeitä ja korvatulppia
Lisäksi pakkauksesta löytyi muutama vaatekappale: pieni myssy, kahdet sukat sekä housut.
Vaatteita vauvalle
H oli kovin otettu isyyspakkauksestaan ja kiitteli minua useampaan kertaan. Olin itsekin pakkauksesta aivan täpinöissäni, sillä tykkään välillä järjestää H:le pieniä yllätyksiä. H:stä tulee kyllä hyvä isä <3

-Massu

2 kommenttia:

  1. Mä muistan kun kaveri teki kans niin käytiin ärrälle ostamas vähän lehtiä kans... :) -äs-

    VastaaPoista
  2. Mitähän lehtiä oikein ostitte :P ? Itsekin meinasin ostaa jonkin autolehden ajanvietteeksi H:le, mutten sitten kaupassa enää tiennytkään, mitä lehtiä H on jo itse ostanut. Myös viskipulloa mietin vähän kuin varpajaisia varten. Luovuin kuitenkin ajatuksesta koska a) pakkaukseen ei olisi enää mahtunut mitään, b) minua nolotti liikaa mennä Alkoon vatsa pömpöllään. c) tiedän H:n olevan tarkka viskeistään, eikä minulla sen sijaan ole mitään hajua eri laaduista ja d) koska itse en käytä lähes ollenkaan alkoholia, tuntuisi minusta hassulta kannustaa miestäni alkoholin käyttöön (H saa aina kaupassakin maksaa kaljansa itse). Ehkäpä hän pärjäilee näillä, mitä hänelle loppujen lopuksi hankin :)

    VastaaPoista