lauantai 6. syyskuuta 2014

Leivontanurkka, osa 2

         H:n kaveri tuli viikonlopuksi kylään ja päätin tehdä koko porukkaa varten suolaisen "jämäpiirakan" iltapalaksi. Tarkoituksena oli siis tuhota kaapista kaikki mahdolliset jäännökset: viimeviikkosta lohta pakkasesta, puolikas pestopurkki ja puolikas creme fraiche -purkki. Mm näistä aineksista syntyi seuraavanlainen piirakka:

Lohi-pesto -piirakka

Pohja:
100 g pehmeää voita
100g juustoraastetta
100 g vehnäjauhoja

Täyte:
1prk (200g) kermaviiliä
1 prk (2dl) ruokakermaa
½ prk (75g) creme freichea
70 g pestoa
1,5 munaa
1 tl suolaa
250 g savulohta
juustoraastetta
Koko piirakka
1. Sekoita pohjan ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Laita hetkeksi jähmettymään jääkaappiin.

2. Valmista täyte. Sekoita kaikki muut ainekset paitsi lohi keskenään.

3. Taputtele hieman jähmettynyt taikina halkaisijaltaan n. 27 senttimetrin levyiseen vuokaan tasaiseksi kerrokseksi. Vaihtoehtoisesti voit kaulita taikinan oikean kokoiseksi levyksi ja nostaa sen vuokaan taputellen sen vuoan reunoihin kiinni. Pistele haarukalla pohjaan reikiä, jottei pohja menisi esipaistossa kupruille. Paista pohjaa 200 asteen lämpöisessä uunissa n. 10 min uunin keskiosassa.

4. Ripottele savulohi esipaistetulle pohjalle ja kaada täyteliemi päälle. Halutessasi voit ripotella vielä päälle hieman juustoraastetta.

5. Paista n. 20-30 min 200 asteisessa uunissa, kunnes piirakan pinta on kauniin rusehtunut.

6. Syö!
Nam nam!
      Minua hieman jännitti, miten piirakkani menisi kaupaksi, sillä yövieraamme on tunnetusti aika nirso. Yllätys olikin suuri, kun vieraamme veteli hyvällä ruokahalulla samalta istumalta puolet koko piirakasta.
       Ohjeen pohjasta täytynee vielä sanoa, että tämä pohja on varma valinta kaikkiin suolaisiin piirakoihin. Ja ohje on kertakaikkisen helppo muistaa! Itse opin sen eräältä kondiittorimestarilta, enkä ole sen jälkeen muunlaisia suolaisia piirakkapohjia tehnytkään. Toki resepti on aika rasvainen, mutta minulla ei ole leipomuksissani tapana kitsastella rasvan käytössä. Lisätvistiä pohjataikinaan saa lisäämällä taikinan joukkoon esim. kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä.

-Massu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti