sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ternimaitoa

            Kävimme eilen vanhempieni luona maalla ja sain kotiin viemisiksi mukaani litran purkin ternimaitoa. Kyseessä on siis lehmän "ensimaito", jota lehmä tuottaa ensimmäisinä päivinä juuri syntyneelle vasikalleen. Lehmätiloilla kyllä pidetään huoli siitä, että vasikka saa tarvitsemansa määrän emon ravintorikasta ternimaitoa, mutta ylimääräiset maidot yleensä otetaan talteen. Ternimaito onkin periaatteessa sitä samaa tavaraa, jolla ihmisäitikin vastasyntynyttä lastaan ruokkii. Siinä on kaikki jälkeläisen tarvitsemat ravintoaineet, vitamiinit, hivenaineet sekä vasta-aineet. Koska käsittelemätön ternimaito ei säily montaa päivää hyvänä jääkaapissa, säilötään se lähes aina pakasteena. Ternimaidosta voi tehdä jos jonkinmoisia herkkuja mm. juustoa tai pannukakkua. Tällä kertaa tein ternimaitosatsista lehmäntöyssyä eli ternimaitojuustoa. Tässäpä vielä helppo ohje:

Lehmäntöyssy

1l ternimaitoa
1-1,5tl suolaa

1. Sulata jäinen ternimaito huoneenlämmössä esim. lämpimässä (ei kuumassa) vesihauteessa. Älä laita maitoa mikroon lämpiämään, jottei maidon proteiinit ala jo tässä vaiheessa hyytyä. Pidä myös huoli siitä, ettei ternimaitoastiaan joudu sulatuksen aikana roskia tai vettä.

2. Kaada sulanut maito laakeaan uunin kestävään astiaan tai vuokaan. Sekoita mukaan suola.
Ainekset valmiina vuoassa

3. Paista n. 180-asteisessa uunissa uunin keskiosassa 45-60 min riippuen vuoan koosta. Juusto on valmista, kun pintaan on muodostunut hyytynyt kellertävä kuori, johon on tullut muutamia rusehtavia pilkkuja.
Täydellistä juustoa <3

4. Juuston voi nauttia joko lämpimänä tai kylmänä, sellaisenaan tai esim kaneli-sokerin tai hillon kera.
Itse nautin ternimaitojuuston sellaisenaan
Periaatteessahan ternimaitojuustoa voisi tehdä myös äidinmaidosta, mutten ainakaan itse raaskisi uhrata niitä pieniä tilkkoja, joita olen tähän mennessä saanut itestäni pakkaseen tiristetty. Jos joku nyt innostui ternimaidosta, niin tätä tavaraa voi kysellä lähimmiltä lypsytiloilta. Toki jotkin erikoiskaupat myyvät myös ternimaitoa, mutta suoraan tilalta maitoa saa huokeampaan hintaan.

-Massu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti