Turhautuminen

              Tänään on raskausviikkoja kasassa kaikkiaan 40+3. Arvioitu laskettu aika meni siis jo kolme päivää sitten, eikä Esikko vielä näytä merkkejä ulostulosta. Tuntuu, että kaikki supistuksetkin ovat loppuneet tyystin, eikä vessapaperiin ole tarttunut hitustakaan limatulpasta. Fyysisesti minulla on melkoisen hyvä olla, mutta henkisesti tämä alkaa olla jo aika rankkaa.

Minä odotan...

               Pahinta tässä tilanteessa on ehkä ulkopuolelta tuleva paine. En enää kestä kuulla puhelimen viestiääniä ja minua ahdistaa kirjautua sisään Facebookiin. En jaksaisi tai haluaisi vastailla joka päivä samoihin kysymyksiin:"Joko nyt?", "Eikö vieläkään?" "Supistaako jo?" Itku kurkussa olen kuitenkin jaksanut jokaiselle utelijalle vastata ja yleensä olenkin heittänyt koko homman täysin leikiksi:"Mitä sitä turhaan mennä synnyttämään, kun vauvaa on näin sisäisesti helpompi hoitaa!" "Ehkä mä jouluun mennessä olen lapsen ulos puskenu!", "Parempi vetää ihan loppuun asti! Muuten vois jäädä vaik jotain kokematta!"                 
               Ehkä raastavinta on kohdata lähes päivittäin yliuteliaat naapurit, jotka laukovat todella suoria ja ajattelemattomiakin kysymyksiä niin minulle, kuin H:lekin. Jos minua ei ole päivän aikaan näkynyt pogoilemassa ympäri taloyhtiötä, H joutuu selittämään tilaani uudestaan ja uudestaan naapureillemme. Naapurimme käyvät välillä jopa kuuntelemassa ovemme takana josko kuuluisi jo vauvan itkua. He tarkkailevat jatkuvasti, onko automme taloyhtiön pihassa ja tekevät havainnoistaan omia päätelmiään. Ymmärrettävästi olen halunnut viime viikkoina karttaa kaikkia kontakteja naapureihimme, sillä en jaksaisi aina kaivaa käsilaukusta tekopirteää hymyäni ja vastailla heidän uteluihinsa.

H:kin odottaa

                Näin jälkikäteen ajateltuna, olisi ehkä pitänyt olla kertomatta laskettua aikaa kenellekään. Tiedän, ettei utelijat kyselevät tilastani ihan hyväntahtoisuuttaan, mutta tässä vaiheessa kysymykset lähinnä vain ahdistavat. Minulle tulee kysymyksistä lähinnä sellainen tunne, että kehoni ei toimi oikealla tavalla, kunnei se tajua synnyttää. Kuitenkin tilanteeni on tällä hetkellä "Herran hallussa", enkä itse pysty paljoa vaikuttamaan synnytyksen ajankohtaan. En kestä enää kuulla yhtäkään synnytyksen käynnistysvinkkiä, sillä loppujen lopuksi synnytys alkaa silloin, kun oma keho ja lapsi ovat siihen valmiita.

-Massu