keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Pesukone

           Suuren suuri kivi putosi tänään sydämeltäni, kun uusi perheenjäsen kannettiin ovesta sisään. Olemme siis asuneet tässä asunnossa n. 4,5 vuotta, eikä meillä tähän päivään mennessä ole ollut pyykinpesukonetta. Olemme käyneet hoitamassa pyykkihommat taloyhtiömme varsin kätevässä pyykkituvassa ja tähän mennessä homma on toiminut. Olemme yleensä keränneet pyykkikoppaan muutaman viikon pyykit, jotta olemme saaneet pyykkituvan suuret koneet täyteen. Kuitenkin jokaisesta pyykkitupatunnista on joutunut maksamaan erikseen, joten ihan pientä määrää emme ole raaskineet koskaan viedä. Nyt kun lapsi on kohta syntymässä, jouduimme hieman miettimään pyykkijärjestelyitä uudelleen. Pikkupyykkiä tulee kuitenkin vauvan kanssa aika paljon, eikä pukluisia ja pissaisia vauvanvaatteita mielellään hautoisi viikkotolkulla pyykkikopassa. Taloyhtiömme oli ylhäisessä viisaudessaan vieläpä päättänyt niin, että pyykkivuoroja on aina varattava vähintään kaksi vuoroa (=2h) kerralla, joten pikaiset pyykkihetket muutaman kerran viikossa eivät ole enää mahdollisia. Niinpä järjestelimme pienessä kaksiossamme asiat niin, että saimme hankittua viimein pienen päältätäytettävän pyykkikoneen vessan nurkkaan.



Jouduimme tosin hankkimaan vähän pitemmän johdon tulovedelle, sillä vesiliitännät sijaitsevat "järkevästi" toisessa päässä kylpyhuonetta. Poistovedet taas joudumme johtamaan ainakin toistaiseksi wc-ponttöön, sillä poistovesiletkukin on auttamattoman lyhyt. Noh, pesukoneemme on joka tapauksessa todella hiljainen, A++ -luokkaa ja siinä on jollain lailla kestävämpi mootori muihin malleihin verrattuna (jollain lailla se liittyi johonkin harjaksiin tai johonkin vastaavaan....). Nyt en sitten muuta enää kotona teekään, kuin pyykkää!

-Massu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti