maanantai 7. heinäkuuta 2014

Esikon liikkeet

               Ajattelin piristää apaattista maanantaita parilla videolla. Ensimmäinen video on otettu raskausviikolta 24+3 ja toinen 27+5. Ensimmäinen video on kuvattu anoppini luona ja taustalla kuuluu kaikenlaista hälinää (mm. aivan järkyttävä Antti Railion balladi). Toisen videon kuvasin omalla sohvallamme muutama päivä sitten. Vatsani ei oikeasti ole noin maagisen kiiltävä vaan auringon säteet sattuivat osumaan iholleni. Tällä hetkellä raskausviikkoja on siis plakkarissa 28+3.


          Aina kun rupean kuvaamaan, Esikko päättää jostain syystä lopettaa mahdottomimman möyrimisensä. Välillä oikeasti tuntuu siltä, kuin vatsassa olisi käynnissä pikalinkous, kun Esikko päättää vetää hirmuisia voltteja. Mutta tämänlaista tämä meno on ollut jo raskausviikosta 18 :D Jos se näyttää hassulta, niin se tuntuu vieläkin hassummalta. En edes osaa kuvailla, miltä tuntuu kun vatsassa muljahtelee tai Esikko koittaa kaikin voimin työntää päätään tai takamustaan vatsan läpi. Lisäksi tuntemukset ovat vielä senkin takia hieman hulluja, että Esikko mahtuu vielä pyörimään mahassani aika lailla. Yhtenä hetkenä iskut tuntuvat alavatsassa, mutta hetkessä ne siirtyvätkin ylävatsaan.

-Massu

2 kommenttia:

  1. Tutun näköistä meininkiä! :) Nyt täytyy tosin sanoa, että viimeisen viikon aikana liikkeet on alkaneet tuntua jo jopa vähän epämukavilta. Vaikuttaa siltä, että tyyppi on päättänyt nyt kaivautua ulos navan kautta, ja vatsanseutu on välillä aika kovilla kun iho venyy ja vinuu... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Joskus Esikko päättää potkaista mukavasti sisäelimiin tai jonnekin kylkiluiden väliin ja siinä tilassa on aika vaikeaa nauttia töytäisyistä. Liikkeet alkavat olla jo sen verran kovia, että välillä niitä ihan pelästyy tai joutuu äkillisesti menemään kaksinkerroin.

      Poista