perjantai 4. heinäkuuta 2014

Hankintojen aika

           Jokin aika sitten sanoin, etten varmaankaan tule ostamaan paljoa vauvanvaatteita uutena... ellei sitten kyse ole Muumi-vaatteista tai jostain iki-ihanasta. Noh, nyt olen haksahtanut ostamaan peräti neljä eri vaatekappaleta alennusmyynneistä koska "halvalla sai".
            Ensimmäiset heräteostokseni tein viime viikolla piipahtaessani keskustassa. Perimmäisenä missionani oli käydä keskiaikaisilla markkinoilla Turun suurtorilla, mutta hetkessä alkaneen selkäkipuni vuoksi pysyttelin lähinnä ydinkeskustassa. Anttilasta bongasin heti alerekit, jossa roikkui vallan ihania Muumi- ja Mauri Kunnas -vaatteita. Pyörin Anttilan pienellä lastenosastolla pitkään miettien, raaskisinko oikeasti hassata rahaa aivan uusiin vauvanvaatteisiin. Lopulta pieni Muumimamma tuli istuskelemaan olalleni ja käski viemään yhden Muumi-bodyn ja Mauri Kunnas -housut kassalle maksettavaksi. Muumibodyja olisi löytynyt tämän valitsemani lisäksi myös sini- ja vaaleanpunasävyisinä, mutta tämä oli väritykseltään kaikkein neutraalein.
Muumi-body
Joudun siis edelleen vaateostoksia miettiessäni ottamaan huomioon sen, ettemme tiedä Esikon sukupuolta. Bodyn kuviointi on toteutettu kunnioittamaan Tove Janssonin 100-vuotis juhlavuotta. Bodyn koko on 68.
Muumi-bodyn kangasta
Mauri Kunnas velour-housut ovat väritykseltään toki hieman "poikamaiset", mutta mikseivät tytötkin voisi pukeutua turkooseihin housuihin. Ainoa Mauri Kunnaksen kirjoihin viittaava asia housuissa on tosin lahkeessa hekotteleva Koiramäen Kille. Periaatteessa siis aikamoista brandilla ratsastusta, mutta "pakkohan nämä oli saada" :D Nämä housut ovat kokoa 62.
Kunnas-housut
Koiramäen Kille
              Tänään päätin viettää lämpöistä kesäpäivää sompaillen jälleen Turun keskustassa hilpeiden Ruisrock-turistien seassa. Sivuhuomautuksena pitänee sanoa, että olipas lyhyitä mikroshortseja tytöillä! Noh, joka tapauksessa kävin katsastamassa Halosen lastenvaateosaston tarjonnan, sillä siellä en ole vielä ehtinytkään käymään. Sieltäpä silmääni osui jälleen kasa ihania Muumi-tuotteita, joista suurin osa oli valitettavasti alennushinnattomia. Ale-rekistä löytyi kuitenkin yhdet vihreät velour-housut, joiden reidessä komeilee Muumipeikko. Mauri Kunnas -housuista ulos kasvettuaan Esikko saakin pujahtaa näihin koon 68 pöksyihin!
Muumi-housut
Muumipeikko
Samasta ale-rekistä löytyi niin ikään "todella halvalla" Tutan koon 62 body. Ainakin omasta mielestäni bodyn väritys sopii sekä tytölle että pojalle, sillä värityksessä on niin punaista, vihreää kuin sinistäkin. Myös kuviot ovat kivan neutraalit.
Tutta-body
       Valitettavan monissa vauvanvaatteissa viimeistään kuviot "edustavat jompaa kumpaa sukupuolta". On joko autoa, traktoria tai poliiseja tai sitten prinsessoja, vaalenapunaisia kukkia tai glitteripupuja.
Bodyt
Velour-housuja kerrakseen
         Nyt alkaa ollakin jo melkoinen kasa vauvanvaatteita pestäväksi. Lienee siis parasta pitää pieni ostotauko, ettei joudu varaamaan pesuvuoroa kokonaiseksi päiväksi.

-Massu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti