sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Koko viikko paketissa

             Tällä viikolla olen aika vähän ehtinyt tai jaksanut istua tietokoneen äärellä, joten bloginikin on jäänyt hieman paitsioon. Paljon on kuitenkin tapahtunut ja ajattelinkin kirjoittaa pienen koosteen menneeltä viikolta (poislukien nuo neuvolakäynnit, joista kerroinkin jo viime tekstissä).
              Tiistaina kiertelin hieman kauppoja, sillä minun oli aivan pakko ostaa itselleni uudet rintaliivit. Varsinkin ympärysmittani oli kasvanut, sillä kohtuni on varmasti nostanut esim suolistoani tuohon rinnan korkeudelle. Ostin kaikkiaan kolmet kaarituettomat liivit, joista kahdet ovat imetysliivit. Voi hyvin olla, etteivät imetysliivit sovi minulle Esikon synnyttyä, mutta ainakin liivit ovat mukavat.
              Keskiviikkona työkaverini T tuli kylään kahden tyttärensä (2 ja 7v) kanssa. T oli nimittäin luvannut tuoda lastensa vanhoja vaatteita minulle ja nyt vihdoin saimme tapaamisajan sovittua. T:la olikin iso laatikollinen vaatteita mukana, joista suurin osa oli väritykseltään joko vaaleanpunaista tai lilaa. Säilytämme laatikon vaatteet varmuuden vuoksi vielä Esikon syntymään asti, sillä emme tiedä Esikon sukupuolta. Jos Esikko on tyttö, niin hänellä onkin jo melkoinen vaatesaalis odottamassa. Joukossa oli ihan muutama neutraalimpi vaate, joista tässä hieman kuvaa.
Kahdet sukkahousut kokoa 74.
Haalarit kokoa 86.
Oranssit potkuhoususut kokoa 60, valkoinen body kokoa 74, pöllöbody kokoa 68.
                Meillä oli keskiviikkona iltapäivästä myös perhevalmennus, viimeinen sellainen. Luennoitsija oli jo viime kerralla sanonut, että tämän kertainen valmennuskerta ei kestäisi kuin maksimissaan 1½h, mutta aika venyikin kahteen tuntiin. Kaikki äidit alkoivat loppua kohden olla todella kuumissaan ja osa jalotteli vähän väliä neuvolan käytävällä helpottaakseen joko turvotusta tai selkäsärkyjä. Aiheina tällä kerralla olivat imetys sekä vauvan hoito. Katsoimme videolta kolme pätkää, jotka käsittelivät imetystä, vauvan rytmiä, vaipan vaihtoa ja kylvetystä. Videopätkien välillä luennoitsija täsmensi videolla ilm enneitä asioitaja saimme esittää mieltä askarruttavia kysymyksiä. Simme jälleen mukaamme muutaman esitteen vauvan ihokontaktista, imetysksestä sekä iskäksi tulosta. Ilmeisesti tuo isälle tarkoitettu esite on juuri otettu käyttöön, sillä vähän aikaa sitten lehdessä kerrottiin TYKS:n lanseeraamasta synnystysesitteestä.
Perhevalmennuksesta saadut lappuset.
Isyysopas
               Torstaina päätimme lähteä mökille viettämään helteistä päivää. Nuorempi isoveljeni liittyi seuraamme perheineen ja meillä olikin valtavan hauskaa. Erityisesti kummiyttöni L (8v) halusi viettää paljon aikaa minun kanssani. Päivä kului leppoisasti saunoen, uiden, grillaten ja mustikoita etsien. L ja hänen kaksossiskonsa S olivat käyneet juuri uimakoulun, joten he varsinkin olivat hyvin innoissaan uiskentelusta. Perheeni pienin N (5v) taas suhtautui veteen paljon varautuneemmin ja pysyttelikin vain kahluusyvyydessä.
                 Koko viikon aikana olemme kierrelleet myös huonekaluliikkeissä, sillä aiomme hieman muuttaa sisustustamme ennen Esikon syntyä. Päätimme lopulta lykätä (jälleen) muuttoamme uuteen asuntoon, sillä Esikko voi kuitenkin syntyä minä hetkenä hyvänsä, vaikka sovittuna muuttopäivänä. Minusta ei myöskään olisi paljoa muutossa tällä hetkellä apua, joten koitamme sinnitellä ensimmäiset vauvakuukaudet tässä meidän asunnossamme. Asuntomme on siis aika pieni kolmelle hengelle ja tämän hetkiset sisustusratkaisumme eivät ole ehkä järkevimpiä tämän kokoiseen asuntoon. Esim. hyllykkömme ovat tällä hyvin matalia, joten ne vievät suhteessa aivan liian paljon lattiatilaa. Olemmekin koittaneet nyt etsiä kaluisteita, joilla voisimme suunnata säilytystilaa enemmän ylöspäin, jotta lattiatilaa vapautuisi esim pinnasängylle tai hoitotasolle. Kalusteiden vaihtoon on muitakin syitä, sillä esim tv-tasomme on hyvin kömpelö ja rikkinäinen. Muutenkin sisustuksemme elementit ovat yhtä sillisalaattia, sillä kalusteet on koottu sekä minun, että H:n vanhoista tavaroista. Voitte kuvitella, että kalusteiden ostaminen tarkan insinöörimiehen kanssa ei ole kovin helppoa! Nyt olemmekin viettäneet paljon aikaa selaillen kuvastoja, kirjaten ylös hintoja ja värivaihtoehtoja sekä mitaten käytettävissä olevaa pinta-alaa. Ainoa, mitä olemme tähän mennessä saaneet ostettua, on yhtenäinen  petauspatja. Meillä oli ennen kaksi erillistä petauspatjaa, jotka eivät meinanneet millään ilveellä pysyä paikoillaan. Vanhoilla petauspatjoilla emme olisi voineet kuvitellakaan nukuttavamme Esikkoa koskaan välissämme, sillä hän olisi saattanut jäädä puristuksiin petauspatjojen väliin. Eilen ostimmekin keskihintaisen, suht kovan petauspatjan, jolle luvattiin pitkää käyttöikää.
                  Viikkoon on mahtunut myös muita pieniä tapahtumia mm. olemme käyneet uimassa Maarian altaalla sekä Moikoisissa sekä syömässä ulkona. Monista aktiviteeteista olen kylläkin joutuntu kieltäytymään, sillä olen uniongelmieni ja selkäkipujeni vuoksi ollut aika uupunut ja raihnainen. Nyt onkin hieman haikea mieli, kun H palaa huomenna taas töihin minun jäädessä viettämään sairaslomapäiviä kotiin.

-Massu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti